lauantai 27. toukokuuta 2017

Nurmikkopulmia

Aika menee kyllä kamalan äkkiä, nyt ollaan jo toukokuun lopulla. Olin kolmisen päivää käymättä mökillä ja sillä aikaa kaikki kasvit olivat oikein alkaneet rehottaa. Omenapuissakin on jo melkein kukat ja nurmikon saa kohta leikata. Tai "nurmikon," koska varsinaisesti ruohoa ei siinä kasva kyllä lainkaan. Kaikenlaisia kukkamaasta levinneitä kasveja, rikkaruohoja ja sammalta sen sijaan riittää. Jännä juttu että itse kukkamaassa kukkiakaan ei juuri ole, vaan kaikki ovat levinneet nurmikolle. Toivottavasti ruohonleikkuri saa sen kuitenkin näyttämään hieman siistimmälle. Pionit ovat sentään pysyneet siellä missä pitääkin ja niitä onkin näköjään kolmessa eri kohdassa.


Noista nuupahtaneista töröistä kyselin yhdessä Facebookin piharyhmässä että mitä mahtaisivat olla ja joku sanoi niiden olevan varjoliljoja. Jos ne vielä sattuvat olemaan valkoisia, niin ovat kuulemma aika harvinaisia, koska siemenillä menee 7-8 vuotta ennen kuin ne itävät. Joka tapauksessa niitä suositeltiin säilyttämään ja kaivoinkin niitä varovasti nurmikosta irti ja siirsin kukkamaahan. Jää nähtäväksi heräävätkö ne enää henkiin. Näkyy tuossa vasemmassa reunassa sentään että yksi tupsu kasvoi sentään jo suoraan kukkamaassakin. Tuo epämääräinen lautapinokin on aseteltu hyvin tarkasti jonkun rikkaruohokasvuston päälle, toivottavasti laudat tuhoavat sen :D



Siistin myös marjapensaiden alusia ja noita niin ihania pensastukia. On nuo letkuviritykset vaan rumia, mutta kyllä ne hieman korjailtuina ajavat vielä asiansa, joten ne saivat nyt jäädä.  Sitten kun pensaissa on täydet lehdet, niin tuskin niitä enää juuri näkyykään.


Laitoin puskien juurelle haketta, jota sain silputtuani viime kerralla karsimani lumimarjapensaan. Mökillä oli edellisen omistajan ostama oksasilppuri, jota päätin kokeilla. Ensin piti ostaa tietynlainen jatkojohto ja sain koneen käyntiin. Terä ei aluksi lähtenyt pyörimään ollenkaan ja konetta tutkittuani sain sen auki ja jumiin jääneet oksanpalat pois. Sitten terä lähti pyörimään, mutta se ei kuitenkaan silpunnut mitään, joten avasin koneen uudelleen ja aloin tutkia lisää tätä asiaa. Terät olivat tylstyneet ja ne käännettyä uudelle terälle, tai olisi saanut jos olisin saanut ruuvit edes auki. Meinasi jo hermo mennä koko koneeseen, mutta onneksi Paavo tuli pelastamaan tilanteen jälleen kerran. Ruuvit olivat hänenkin mielestään turhan tiukat, mutta jollain hemmetin erikoistyökaluilla ne aukesivat ja saatiin terät vaihdettua. sen jälkeen kone onkin toiminut kuin unelma.  

Jotenkin tätä kuvaa katsoessa sana "siisteys" ei ole  edelleenkään ensimmäinen sana mikä tulee mieleen. Tuo nurmikko pitää mennä ensi tilassa leikkaamaan.


Pienen pieni sammakkokin loikki jo pihalla, olikohan se tullut tien yli Iidesjärveltä. 


Lemmikkejä nurmikolla kasvaa myös paljon, ne ovat aika söpöjä mutta nämäkin saivat kuitenkin lähteä. Positiivista että ne lähtevät helposti irti juurineen.


Tältä nurmikko suurimmalta osin näyttää.

Lemmikkejä repiessäni irti lähti myös sammalta ja revinkin sitten niin paljon kuin sitä lähti. Kylvin ruohoa ja valkoapilaa noille paljaiksi jääneille alueille.


Tänään ennen mökille menoa kävin katsomassa yhtä roskalavaa, ja sieltä löytyikin täydellinen naulakko mökin kuistille. Koukut ja kaikki tallella, tälle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ripustaa seinälle! Pyörän kanssa oli kyllä mukava tätäkin kantaa ja jäi vielä harmittamaan kun en saanut mukaani samalla kertaa yhtä jakkaran runkoa ja ompelurasiaakin.


Kotona bataatit jatkavat kasvuaan. Keräsin Hämeenkyröstä nokkosia ja olen kastellut näitä ja muitakin kasveja laimennetulla nokkosten ryöppäysvedellä. Jostain syystä bataatit ovat kuitenkin ainoat mitkä ovat selkeässä kasvussa, noissa pienemmissä laatikoissa olevat lehtikaalit ja pinaatit eivät tahdo kasvaa lainkaan. Siirsin osan jo isompiin purkkeihinkin, mutta nekään eivät ole kasvaneet. En ymmärrä. 



torstai 18. toukokuuta 2017

Pihahommia 2

Tiistaina oli myös oikein kaunis päivä ja olin koko päivän taas mökillä pihahommissa. Haravoin kukkamaat ja vahvistin niiden ja nurmikoiden rajalla olleet urat. Siirsin myös joitakin nurmikolle levinneitä kukkia takaisin kukkamaan tyhjiin kohtiin.


Kuistin edessä olleet puulaatat kaivoin saven alta , harjasin ja siistin tuonkin kukkamaan rajan ja laitoin siihen tontilta löytyneitä luonnonkiviä. Ihan kamalathan nuo laatat on, mutta varmaan ne tämän kesän menee. Olisihan niitäkin kiva lähteä vaihtamaan joihinkin hienoihin kivetyksiin, mutta aika ei kyllä tule siihenkään riittämään. Tuonne taakse asettelin parit laatat hienon grillini alustaksi. Tuo kaamea valkoinen muovituoli on ainoa mikä on jäljellä pihakalusteista, täytyisi nyt piakkoin löytää uudet tilalle.


Illalla kävin vielä hakemassa päärakennuksen luona olevasta maa-ainesmyynnistä kolme kottikärryllistä kivituhkaa tielle. Meidän kuuluu siis huolehtia tiestä oman palstan kohdalta tien puoliväliin saakka. Kivituhka sai tien vähän siistimmäks, tosin näyttäähän se vähän hassulta kun sitä on vain tien puoliväliin saakka. Olisi tarvinnut enemmänkin, mutta kädet ja selkä olivat jo liiankin kovilla noiden kolmenkin kuorman kanssa, kun matkaa päärakennukselle on kuitenkin useampi sata metriä. 


Loppuun vielä kuva bataateista. Ensimmäinen kuva on otettu toukokuun 1.päivä ja toinen kaksi viikkoa myöhemmin. En ole ennen nähnyt minkään kasvavan noin nopeasti. Toivottavasti vaan kesästä tulee lämmin niin saa hieman satoakin. 



keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Pihahommia

Yövuorojen jälkeen on aina useampi päivä vapaata, ja nyt ne päivät ovat menneet hyvin mökillä pihahommissa. Vihdoinkin aurinkokin paistaa ja alkaa tuntua jo suorastaan kesäiseltä.

Pakko kertoa ensin tulevaisuuden kuusesta, joka ei tosin liity mökille mitenkään. Ostin Suomi 100 vuotta -juhlakuusen äitienpäivälahjaksi äidille ja mummulle. Istutimme sen sunnuntaina Hämeenkyröön heidän pihojensa välimaastoon. Kovin on pieni vauvakuusi vielä, muta toivottavasti se kasvaa vielä oikein isoksi. Se erottuu tuossa kuvassa juuri ja juuri kivien keskellä. Paavo ruuvasi tuon kuparikyltin vanhan katajan kantoon, täytyy kannosta vielä karsia loputkin kuoret niin siitä tulee  vähän siistimmän näköinen. Tosin veikkaan että kuoret lähtevät ajan kuluessa itsestäänkin...


Mutta sitten taas mökille. Otin Hämeenkyröstä vain yhden olkipaalin, koska autoon ei mahtunut toista. Tuo on kuitenkin aika riittoisa, sain puolikkaalla paalilla koko kasvimaalavan jo täyteen. Laitoin olkien alle vielä sanomalehteä, luulisi että nyt ainakin alle jääneiden kasvien kuolevan.


Täytin lavan lehtikompostien pohjalta löytyneellä mullalla sekä joillakin uusilla multasäkeillä. Luulisi että tuossa maassa porkkanat sun muut viihtyvät.


Otin Hämeenkyröstä myös raparperia. Tai äiti nämä minulle kaivoi, toivotaan että nekin viihtyvät! Laitoin ne tuohon lehtikompostin viereen ja sanomalehteä sekä olkia niidenkin ympärille pitämään rikkaruohoja poissa. Näyttää minusta aika hauskalta, ihan kuin jokin pesä. 


Päätin vihdoin tarttua toimeen myös huusin tyhjennyksen kanssa. Istuinosan sai helposti nostettua sivuun ja raahasin alusämpärin kokonaan ulos. Eihän tuo lopulta ollut edes puolillaan ja hyvä niin, eihän sitä olisi muuten saanut edes kannetta ulos. Maatuminen oli jo aika hyvässä vauhdissa, ei tuosta olisi edes tiennyt mitä siellä on ellei olisi tiennyt. Hajukin oli yllättävän vähän paha. Kippasin sisällön kahteen eri lehtikompostiin ja huuhtelin ämpärin vedellä. Koko alueen vedet piti avata jo 12.5. mutta kylmien säiden takia avausta on siirrettu 20.5. asti. Onneksi minulla oli kuistin nurkilla omat pikku lammet niin sain niistä ämpärillä vettä. 


Nämäkin kolme tuli tyhjennettyä, pitäisi vielä hieman asetella niitä paremmin niin voi alkaa laittamaan uutta tavaraa sisään. Tosin ensin voisi hieman nostaa leikkimökkiä ylemmäs tuolta maasta. Aiemmin mietin että sekin saa lähteä, mutta nyt alkaa jo olla himoa suurempia rakennusprojekteja kohtaan (=taloa) että leikkimökki saanee jäädä hieman siistittynä ja seuraava omistaja saa sitten joskus purkaa sen tai tehdä mitä ikinä haluaa. 


Loppuun kuva pienen pienistä helmililjoista, joita kasvaa pensasaidan tien puolella. 


perjantai 12. toukokuuta 2017

Grillin testausta sun muuta

kävin eilen mökillä ennen yövuoroa. Tarkoituksena oli tehdä hieman pihahommia ja olikin kiva huomata että maasta oli puskenut taas vaikka minkälaista uutta kasvia. Leikkimökin nurkalle oli kasvanut valkovuokkoja. Tuo ruosteinen rauhoitusverkko puskee hienosti tuolta välistä, kunpa senkin saisi nyt pian vaan paikalleen kuistin perustapilariin.



Kelit olivat edelleen kovin vaihtelevat, olin mökillä kolmisen tuntia ja jo sinä aikana säät ehtivät vaihtua ainakin viisi kertaa. Välillä satoi lunta taivaan täydeltä ja sitten hetken kuluttua paistoi taas aurinko kirkkaalta taivaalta.


Aloitin kasvimaan tekemisen nikkaroimalla jämälaudoista tuollaisen hienon kehikon. Laudat eivät varmaan käsittelemättöminä kestä tässä käytössä montaa vuotta, mutta testaa nyt onko paikka edes sopiva kasvimaalle. Kun ei ole kokemusta niin täytyy vain kokeilla kaikkea.  Luin jostakin että oljet ovat hyvä keino pitää rikkaruohot poissa, joten täytyy hakea niitä mummulta tuonne pohjalle multien alle. Leikkimökki on tuossa oikealla puolella ja katselin että ainakin neljään asti iltapäivällä aurinko paistaa tuohon ihan suoraan. Leikkimökkikin on muuten jossain kohtaa tarkoitus purkaa, tilalle on mietitty kasvihuonetta tai huvimajaa. Lavan vasemmalla puolella on lehtikomposti ja välissä hieman tyhjää tilaa, johon oletettavasti kasvaa taas siinä ollutta korkeaa kasvia (jonka nimeä en tiedä) hieman tuomaan näkösuojaa huussin ovelle.


Testattiin myös uutta grilliä, onhan tuo melkoinen hökötys :D Jos haluaa vain pikaiset makkarat, niin parempi kyllä kaivaa vaan jatkossakin mummun vanha sähkögrilli varastosta.


Sisällä ei ole tapahtunut mitään, mutta kohta voisi kutsua paikalle sähkömiehen. Sähkökaappi pitäisi ensimmäisenä uusia ja siirtää pois tuosta keittiöstä. Tuohon sen alapuolelle olin ajatellut sähköliettä, ja se taas ei voi olla sähkökaapin lähellä. Eikä tuo muutenkaan ole kauhean kaunis keittiön paraatipaikalla. Se saa mennä rappukäytävän seinälle, mietin kyllä komeroakin mutta siellä tulee muutenkin olemaan varmasti tarpeeksi ahdasta. Mietin jo myös pistorasioiden, katkaisijoiden ja kattolamppujen paikkoja, mutta niillä ei ole vielä kiire.


Numerokin on taas mökin seinässä. Ostin kyltin Loviisan wanhat talot -tapahtumasta viime syksynä pari tuntia sen jälkeen kun edellisen omistajan poika oli soittanut kertoakseen että hyväksyy tekemäni tarjouksen. Kyltti oli siis ensimmäinen mökille tekemäni hankinta.


torstai 11. toukokuuta 2017

Huussiasiaa

Aloin tänään miettimään huussin tyhjennystä. Koskaan aikaisemmin en ole sitä joutunut tekemään ja piti aloittaa homma ihan googlettelemalla miten se oikein kuuluu tehdä. Tähänkin oli monia eri tapoja riippuen minkälainen huussi on kyseessä. Onneksi löysin asennusohjevihkosen tuosta omasta pöntöstäni niin sai hieman käsitystä mitä sen kanssa oikein tehdään ja mikä tuo pönttö tarkalleen edes on. Minulla on siis L&T:n ekomatic kuivakäymälä. Kuivakäymälä ilmeisesti tarkoittaa sitä. että pönttö erottelee nesteet kiinteästä tavarasta.

En ole koskaan tarkemmin tuota pönttöä tutkinutkaan, mutta nyt sitä katsellessani huomasin että tuolla pohjalla takana näkyi kyllä lilluvan nestettä, eli poistoletku ei ole ollut toimiva.
 


Seurasin letkua ja se tuli ulos huussin nurkalta. Pää oli painunut saveen, irrotin sen ja rassasin letkua rautalangalla. Sieltä lähtikin heti tulemaan hieman ruskeaa nestettä. Haju oli muuten melko kamala. Lueskelin että tuo pitäisi ottaa talteen johonkin säiliöön ja sen voi käyttää pihan lannoitteena. Puhdasta virtsaa voisi käyttää suoraan veteen laimennettuna, mutta täältä tulleessa nesteessä on mukana niin paljon ulosteen bakteereja, että sitä ei voi käyttää kuin koristekasveille ja silloinkin mielellään vasta 6kk seisotuksen jälkeen ja laimennettuna suhteella 1 osa suotonestettä ja 5 osaa vettä. Kompostiherätteeksi sitä voisi sentään laittaa suoraan.  En kyllä tiedä miten tuo sitten käytännössä menisi, missä viitsisi säilöä puolta vuotta virtsa/ulostelientä täynnä olevia astioita?!


Ulosteetkin täytyy vielä tuolta tyhjennettäessä jälkikompostoida esimerkiksi lehtikompostorissa vuoden verran ennen kuin sitä voi käyttää kasveille. Täytyy siis sekoittaa pöntön sisältö mökin takanurkalla olevaan lehtikompostiin ja katsoa uudelleen ensi keväänä. Hieman pönttöä sekoiteltuani se ei ollutkaan onneksi niin täynnä kuin luulin. Se alkoi myös haista sekoitellessa, mutta onneksi se ei ole muuten haissut.























tiistai 9. toukokuuta 2017

Toukokuuta

Varsinaiset hommat mökillä eivät nyt oikein etene, koska Paavo on työkaluineen Helsingissä tämän kuun. Ilmatkaan eivät oikein ole suosineet, edelleen tulee välillä lunta ja välillä paistaa. Ainakin mökin kukkamaat ovat nyt hetken saaneet olla ilman tallomista ja kaikenlaista alkaakin puskea esiin.



Tässä alemmassa kuvassa olevia kasveja putkahtelee pitkin nurmikkoa eikä minulla ole hajuakaan mitä ne ovat.

Orvokit oli syöty jo viime kerralla, mutta nyt nekin vähät mitä oli jäänyt jäljelle olivat muuttuneet valkoisiksi. 

Bataatit sen sijaan kasvavat hyvin. Kastelen niitä huolella sopivan lämpöisellä vedellä ja pidän kaihtimet päivällä auki että ne saavat valoa. Laitoin ikkunalaudalle myös hieman lehtikaalia, pinaattia ja samettiruusua. Kaikki ovat kasvaneet toistaiseksi hyvin. 



maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu

Eilen eli vappuaattona käytiin nopeasti mökillä. Mahtavan keväiseltä taas näytti, kun lunta oli enemmän kuin jouluna.


 Orvokkejakin oli käynyt joku vähän haistelemassa :D


Ainiin ja sitten viime viikolla tuli minun tilaamani grilli. Tilasin sen maanantaina Savenmaalta ja jo tiistaiaamuna tuli viesti että se oli tullut Matkahuoltoon. Nyt on sitten kiinalainen katukeittiö. Periaatteessa tämä toimii samalla tavalla kuin pallogrilli, mutta on vaan huomattavasti kauniimpi. Ei tosin vielä ehditty tätä kokeilemaan, koska nuo lumikinokset ei paljon innost grillailemaan, mutta ehkä sitten tällä viikolla.

Nyt täytyisi vain löytää jotkut kivat, retrohenkiset puutarhakalusteet. Kaveri halusi ne vanhat hirvitykset parvekkeelleen, joten mökillä ei ole nyt mitään missä istuskella. En ole vaan löytänyt vielä mitään kivoja ja sopivan hintaisia. 

Tänään tuli siirtolapuutarhayhdistykseltä sähköpostia, vedet avataan näillä näkymin 12. päivä ja muitakin mökkiläisiä alkanee näkyä pian enemmän. 

Siirtolapuutarhamökin kattoremontti

Tänä kesänä teimme mökillä yhden isomman urakan, kattoremontin. Vanha katto ei sinänsä vuotanut, mitä nyt talvella kovalla tuulella tuli hie...